In the clutches of depression

Kuten jo otsikko kertoo. En ollut väärässä. Missä asiassa? No siinä että pelkäsin. Luulin et tää jätkä tykkäs musta enemmän ku ystävänä mut kävi ilmi et se tykkää musta vain ystävänä ja se luuli et mä tykkäsin siitä vain ystävänä. Epäselvyyksiä mistä ei selkeästi puhuttu kun kumpikin pelkäsi sitä tilannetta kun se joudutaan kohtaamaan. Tai jotain sinnepäin. Itkin kyl ku kävi ilmi koska mä ajattelin et olisin löytäny hyvän ihmisen kenen kanssa olla. Siiis tää jätkä on täydellinen siinä mielessä mitä kaipaan ihmisessä. Ei tietenkään oikeasti  täydellinen mut siis se otti huomioon jos mul oli huono olo ja sillee et siinä mielessä täydellinen. Tietenkin nyt on olo etten kelpaa kenellekään. En jaksa sen enempää asiasta selittää ku vähä mietitytti koko jutusta mitää täällä mainita. Haluun kuitenki olla tän jätkän ystävä jos se mulle sallitaan. Otan sen mitä saan. Läheisyyden ja sen ettei  tarvitse olla yksin. Ehkä joskus löydän jonkun ihmisen jonka kanssa olla mutta... niin... Al...

Ulkopuolinen olo on kauhee. Sillee et on porukassa, mutta on olo ettei kuuluis siihe, et olis ulkopuolinen. Se on tosi inhottava. Pahemmaks sen kyl tekee et se tunne tulee kun on oman perheen seurassa. Jos oon vaan äidin tai iskän seuras, et ollaa kaksin, nii sit ei oo ongelmaa mut jos vaik oon äidillä ja siel on äiti ja sen mies nii sit vähä alkaa olla ulkopuolinen olo. Mut jos ollaa vaik äidil syömäs ja siel on minä, veli, veljen tyttöystävä, iskä, äiti ja äidin miesystävä nii sit alkaa jo olla. Niinku en kuuluis sinne, etten sais puhua tai et mun ei haluttais puhuvan. Tää olo on nyt pahentunu viikon aikana. Pahin kuitenkin tällainen tilanne oli vuosi sitten mun "synttäreillä". Mun synttäreitähän ei pidetty ku äiti mokas niitten juhlien kanssa. Mun täti, serkku ja mun äidin äiti tuli kuitenki käymää pari päivää ennen (max viikko ennen) mun oikeita synttäreitä. Ne oli jo äidin luona kun tulin sinne. Tulin just OmenArt'sta sillo, eli olin saanu tatuoinnin (kolme oikeestaa...

Vein äidin ja sen miesystävän eilen yöllä lentokentälle ku ne lähti Barcelonaan. Lähdettii ennen aamu kolmee ajamaan. Kotona olin vasta viiden aikaan. Nukkumaan kävin puoli kuusi. Nukuin about neljä ja puoli tuntia. En siis nukkunut mitää päiväunia ennen ku lähdettii. Ja nyt en uskalla mennä nukkumaan kun tää talo naksuu / kuuluu outoja ääniä (mitkä varmaa kuuluu talon perus ääniin, naksunat jne). Tiiän et luultavasti ne on normii äänii mut ne vaa pelottaa niin hirveesti. Nyt on sellanen pieni paniikki kohtaus. En uskalla nukkua. Mua väsyttää ihan helvetisti mutten uskalla mennä nukkumaan. Ainakaan yksin. Kysyin kaverilta (jonka kanssa olin siel Kööpenhaminas) et onko sillä töitä huomenna. Kysyn sitä siltä varmaa vähän liian usein. Se vastas et "Ei.". Eli voisin ihan hyvin pyytää sitä tänne yöks. Se on ollu tääl yötä 12 kertaa Kööpenhaminasta tulon jälkeen. Mutta en uskalla sille laittaa viestiä ja kysyä. Jos se vaik sanois ettei voi tulla tms. En yhtää tiiä mitä pitäis tehdä...

Maanantaina jouduin varaamaan ajan hammaslääkäriin. Sain heti seuraavaksi päiväksi päivystys ajan. Kerroin et hammaas tai kaks heiluu. Kävin sit siel. Se oli kamalaa. Jännitti jo valmiiks ja se haju siellä vaa pahensi sitä. Sit kun se tökki niillä metalli tikuilla nii jo vihlo. Otettii rötgen kuva ja sit se hammaslääkäri kerto et siel on pahimman laatuinen reikä. Menee ihan hampaan ytimeen asti. Siinä kohtaa alkoi itkeminen. Sellasta pientä äänetöntä mutta kyyneleitä tuli. Puudutusaineen laitto ei sattunu niinkään paljoo. Enemmän sattu se kun varvas puudutettiin. Sit se alkoi poraamaan, itku paheni. Kynnet painu käsivarteen niin kovaa et vieläki näkyy jäljet. Se oli kauheeta. Se viel lisäs kahteen kohtaan sitä puudutus ainetta. Silti sattu, vaikka vähemmän. Ei siinä menny puolta tuntia enempää. Uuden vuoden jälkeen pitäisi varata jatkohoito aika. En todellakaan varaa tonne. Haluun yksityiselle nukutukseen. Mut se tuskin on mahdollista, joten kyllä sellanen hammaslääkäri pelkääjiin eri...

En oo hetkeen taas kirjoittanu tänne. Tuntuu et aloitan joka tekstin nykyää tollee. Edellinen oli 500. teksti. En ees älynnyt. Mut joo. Vaikka en oo paljoo  tänne kirjoittanu nii oon koittanu johonkin (momento) vähän kirjoittaa ajatuksia. Siirrän ne nyt tänne. 19. 11.2014 klo 21:40 Selkä on ihan helvetin kipee. Panacod autto onneks. Äiti ei ees suuttunu ku kerroin et olin vieny sen panacodeja. Valehtelin äidille ja iskälle et olisin menny toiselle tunnille vaik menin vaa ajelulle. Eli olin tona päivänä saanu uuden koneen ja hain sen postista (6kg) ja olin nostellu pelituolia (ainakin 5kg). Tottakai asento oli huono selälle eli selkähän siitä tulee kipeeks. Se oli niin kipee et itkin välil ku liikuin ku sattu niin paljon. Sanoin kuitenki äidille ja iskälle et menin toiselle tunnille (iltalukio kaksi oppituntia illassa 17.30-20.00). 22.11.2014 klo 01:18 Pelasin just Bioshock Infinite pelin läpi. Jäin tuijottaa suu auki telkkaa kun tekstit alkoi.  30.11.2014 klo 1:35 I...

Kävin kattoo ton "if i stay" leffan. Sen tytön piti / se sai valita et elääkö vai kuoleeko. Mulle tuli leffan aikana mielee et se periaatteessa on melko yksinkertainen päätös. Päättää elää ja jos ei pidä siitä ja/tai jos se on liian rankkaa niin sitten tekee itsemurhan. Yritän siis tässä sanoa, että jos valitsee elämän, voi myöhemmin valita kuoleman, mutta jos valitsisi kuoleman, ei voisi myöhemmin valita elämää. Aloin myös miettiä mitä itse tekisin siinä tilanteessa. Tai no oikeastaan ajattelin että haluisin olla samanlaisessa tilanteessa kuin sen leffan tyttö (makaamassa sairaalan sängyssä, muut epävarmoina elääkö vai kuoleeko) silloin näkisi ketä oikeasti välittää. Äiti ja iskä tietysti välittäis ja L kans. J ehkä myös vähän. Siis jos kuolen niin uskon että J surisi vähän, mutta pääsisi yli nopeammin kuin äiti ja/tai iskä. En kuitenkaan usko, että ketään muu välittäisi (läheisiä sukulaisia lukuunottamatta) esim. Em, R, N, Je, S, V, A tai E . Mahdollisesti T välittäisi, m...

Eilen oli ensimmäinen päivä ilman Em 'ää. Hän siis lähti Punkaharjulle töihin, mihin on siis 4 tunnin ajomatka, ja hän on siellä koko kaksi viikkoa. Koulussa olo oli melko ok paitsi sitten kun sain varattua lääkärin ajan, sen jälkeen stressasin siitä. Illemmalla menin leffaan kun oli yksinäinen olo. Leffan jälkeen sain kuulla saarnan äidiltä kuinka heitän tulevaisuuteni roskikseen jne. Kun lähdin leffa teatterilta ajamaan Em 'n kotiin, itkin koko matkan. Ja itkin myös loppu illan. Paniikkikohtauskin tuli. Ehkä osa syynä oli se etten ollut syönyt koulun jälkeen. Menin jo 21.40 nukkumaan kun olin syönyt ja sydämentykytys oli helpottanut enkä halunnut että se tulisi uudestaan.

Tuli taas mieleen muistoja. Yhden ajattelin kertoo tänne. Olin ala-asteella. Luokkalaisellani oli synttärit. Hän kutsui kaikki tytöt sinne, mua hän ei olisi halunnut kutsua, mutta hänen äitinsä pakotti kutsumaan myös minut. Synttärit pidettiin tytön kotona. Synttärien aikana kaikki tytöt menivät synttäri sankarin huoneeseen ja lukitsivat oven ja jättivät mut ulkopuolelle. Muuta en muista, mutta kun muistin ton ni aloin itkee...

Kipuu on tuntunu tänää. Sillo ku mua ei uskottu et meil on tietyssä luokassa fysiikkaa, sillo ku älysin et joudun istuu yksin, sillo ku älysin et luultavasti joudun käydä tän koulutuksen läpi yksin, sillo ku taas synty riita R 'n kans, sillo ku itken, sillo ku haluun viiltää jne jne. Olin valmis viiltää taas niin ison viillon et tulis tikkejä. Olin valmis. Olin tsempannu itteeni "sä pystyt siihen" ja sit vaa jämähdän koneelle. En haluis mennä huomenna kouluu. Haluun vaa maata sängyssä ja itkeä. On taas vaikeeta. Psykologin aika peruttii tänää. Tuntuu taas ettei jaksa. Varsinkaa ku taas on semmone riita et entiiä pystytäänkö täst enää jatkaa yhessä. Kaikki on menny päin persettä. En oo kuntonyrkkeilyynkää jaksanu mennä ja jos oon jaksanu ni on tullu paha olo ja oon lähteny kesken pois. Ja nyt taas toivon et asuisin jo yksin ni ei tarvitsis alkaa iskälle selittää miks itken.

En muista kerroinko täällä, että pääsin Filmtowniin työhaastatteluun. Olin innoissani. Se oli unelma työpaikka. Tänää, äsken, sain sähköpostin, missä kerrottiin että saanko työn vai en. No en tietenkään saanut. Ei ollu yllätys... Nyt vaa itken. En ees jaksa viiltää vaik haluisin ehkä. Nyt meen vaa nukkumaan ja luultavasti itken itteni uneen. Miks pettymyksillä pitää olla niin v*tun iso vaikutus muhun.

Itkuinen päivä taas takana. Kaks kertaa kävin vessassa itkemässä. Eka tuli paha olo riidasta. Sit tuli paha olo ku kuulin et ehkä joutuisin olee hetken yksin ku onskul ja artul on paljon kavereita jotka haluis nähä ne nii alko ahdistaa. Hävetti kertoo niille et en sittenkää haluu/pysty menee sinne traconii. Kun sain sanottuu sen nii sit vaa itkin ja olin menossa vessaa itkee mut onsku tuli perässä ja jäätii sit "juttelee"(minä itkin ja itkin ja me vähän puhuttii) sosiaalitilaan. En saanu itkua lopetettua. Mua hävettää tosi paljo ku onsku oli käyttäny niin paljon aikaa siihen mun asuun. Huomenna vien sille rahaa joka kattaa kulut ja on myös vaivanpalkkana. On täs päiväs jotai ollu hyvääki. Käytii R'n kanssa uimassa ja se oli kivaa. Paitsi näytin et olisin ollu raskaana. Bikineis näytti niin paljo et olisin ollu raskaana et piti lainata äidin kaapista kokouikkareita. Oon ollu tosi väsyny nyt pitkään joten meen nyt (22.00) nukkuu. Suljin koneen jo klo 21. Tää on hyvin...

Ja taas vaikeempi päivä. Laitoin haalaripuvun päälle koska ei oikee ollu muuta puhtaana ja olin liian laiska siihe et olisin ettiny. Ja mulla oli kiire nii se vielä oli syynä etten ettiny muita vaatteita. Kun pääsin koululle ja menin luokkaan, niin Onsku sanoi "Ei kai. Sullakin on tollanen". Se satutti. Ei mua haittaa et joku sanoo asiat suoraan, mutta mä oon vaa herkkä. Varsinki ulkonäöstä. Ku pelkään et näytän tyhmältä. Myöhemmin tänään oli vähän samantapainen juttu. Onsku sano suoraan ja mä olin vähän liian herkkä. Sen siitä saa ku ei muista ottaa lääkkeitä. Kävin koulupäivän aikana kaksi kertaa itkemässä vessassa. Ahdisti niin paljon. Mun piti mennä R 'n luo iltapäivällä, mutta sitten Onsku soitti, että haluunko lähtee leffaan, mitä oltii odottettu pitkää enkuks ja sit lähin. Leffa oliki suomeks, mikä ei haitannu mua. Leffan jälkee olisin halunnu mennä R 'n luo, mut R  sano et on liian myöhä. Sit se sai taas itkun alkamaan. Itkin koko ajo matkan kotiin...

Tänää ku käytii iskän kans prismas nii nähtii R . Ja sen vanhemmat. Siis me oltii menossa buffaa syömää enkä huomannu R 'ää, mut se huomas mut ja tuli tökkää mua olkapäähä. Se sano moi ja sit lähti takas vanhempiensa luo. Mulla meni hetki ymmärtää et se oli R . Sit ku älysin kunnol nii lähin sen perää. Sit ku R  näki et olin tulossa sen luo nii se lähti mua vastaa ja sit otin pienii juoksu askelii. Halasin sitä sit. Aika pitkää. Itkin. Iskä sano et R 'n äiti melkee itki kans. Halauksen aikana tuntu hieman et ehkä vois palata yhtee, mut sitku juteltii nii se oli niin kiusallista, et se ajatus lähti pois mielestä. Tää oli eka kerta ku tapasin R 'n eron jälkee. _____________________ When we went to a mall with my dad we saw R  and his parents. We were going to a restaurant. I didn't see R  but he saw me and he came to poked me on my shoulder and said hi. After that he left. It took me a moment to realize that it was R . When I understood it I went after him. When R ...

R  lähetti tän mulle. Itkin jo ennen ekaa kertosäettä.  Äiti soitti mun hoitavalle lääkärille, koska äitiä huolettaa mun muutto, viiltelyhalut ja miten mä jaksan ku on viiltelyhaluja. Lääkäri "s anoi että jos tilanne menee pahaksi niin vanhat ohjeet osastolle menosta" (kopsasin suoraa mun ja äidin facebook keskustelusta). Mulla on kamala olo, suoraan sanottuna. Varsinki ku R  lähetti ton biisin. Itken vähän vieläkin. Aivan kamala olo. En mä halunnu etten tiiä rakastanko. Jos olisin saanu valita nii olisin viettäny mun loppu elämän R 'n kanssa. En tiiä mitä mun pitäis tehdä nyt. On aika mahdollista et makaan vaa sängyssä huomenna. Ku tuntuu etten jaksa. Viiltääkki saatan. On vaikeeta.  ____________________________ R  sent this song to me. I cried after 20 seconds. My mom called my doctor, because she's worried about me moving to my own apartment and about me wanting to cut myself. My doctor said that if the situation goes bad, follow the earlier ...

Kunpa voisin vain maata sängyssä ja itkeä. edit 19.30 Alan nyt älyymään et mä ja R  ollaa erottu. Se aiheuttaa pahaa oloo ja ihan pienetkin ärsytykset saa mut suuttumaa ja pienetkin pettymykset saa mut itkemään.

Eilen mä vähän sekosin. Taas. Autokoulussa alko jo paha olo. Sit ku menin hierojalle (iskän serkku) nii se jo kysy et onks jokin huonosti. Tietty sanoin et kaikki on hyvin, vaik ei todellakaan ollu. Hieronnan jälkee soitin iskälle et tulis hakee, ku piti mennä äidilt hakee joku toinen itse tehty käsityöjuttu huomista pääsykoetta varten. Siel sit olo paheni. Kello oli melkee yheksän ja mä olin jo valmis lähtee ku olin jo löytäny sen ite tehdyn käsityö jutun. Sit ku yritin saada iskää lähtee nii äiti sit sano "älä valita". Se sattu. Mä vaa olisin halunnu lähtee jo kotii. Menin sit yläkertaa, löysin kravatin, kuristin itteeni. Oli hiton paha olo. Sit aloin käydä lääkekaappii läpi. Löysin 1g särkylääkkeit, päätin et jossai kohtaa otan niit 5-6. Lopulta me sit lähettii. Ei olo parantunu yhtää vaik pääsin kotii. Se vaa paheni.  Kirjotin sen edellisen blogi tekstin. Meni jonki aikaa ja sit käskin iskän lukee sen. Se luki, muttei sanonu mitää. Hetken pääst kysyin et oliks...

Vaikka siinä valokuvapostauksessa ("minä pienenä") sanoin, että itkisin hoitoneuvottelussa, mä en itkeny. Mut melkein itkin. Tuntu et mua syytettii koko ajan jostai ja tuntu et kaikki oli koko ajan mun niskassa kiinni. Se oli vaikee hoitoneuvottelu. Ja olis varmana ollu vaikeempi jos olisin kertonu siitä kui hakkasin itteeni kaulimella ja halusin saada itteni sairaalakuntoo. Itseasiassa vieläki haluisin "päästä" sairaalakuntoo. Pitäisköhän mun laittaa mun psykologille sähköpostia? En nää sitä melkee kahtee viikkoo. Paitsi siel ahdistuksen hallintaryhmässä, mut en mä siellä voi puhuu omia asioitani, tavallaan. Kävin tänää salilla. Pitkästä aikaa. Oli kivaa, vaikka kulutin vain 81kcal. Ens kerralla kulutan enemmän, ja liikun enemmän. Tää vaa oli eka kerta pitkästä aikaa nii siks en tehny kaikkee täysillä. Mulla alkaa autokoulu  maanantaina. Jännittää. Ja ehkä vähän pelottaa. Ku siis nuorempana ku käytii huvipuistossa, nii siellä ajoin "autolla" puskii...

Uusi biisi.  http://thebitterprincessssongs.blogspot.com/2012/03/what-do-you-feel-how-are-you.html Itkin koko ajan ku kirjotin sitä... Ja päivällä itkin tunnin ton/tän jutun takii.

Tollanen olo mul on. Ajatuksis ei oo mitää järkee. Vähän aika sitte mä halusin viillellä. En siks, koska oli paha olo, iha vaan koska teki mieli viillellä. Nyt on kuitenki paha olo, en oo ok.. Onneks huomen tarvii mennä kouluu vast kymppii ja perjantaina ei tarvii mennä kouluu ollenkaa. Mun tekis mieli lisätä V  ja   S  facebookis kaveriks. En kuitenkaa kehtaa. Hävettää olla minä... On jotenki yksinäinen olo. Itkettää, mut tuntuu ettei kyyneleitä tuu... edit: 22:40 Nyt tekis mieli leikata kehosta kaikki läski pois. Sitten olisin laiha. ____________________________________ That's what I feel like. My thoughts don't make any sense. Little while ago I wanted to cut myself. Not because I was feeling sad/bad, but just because I wanted to. Now I'm feeling bad, I'm not ok. Luckily tomorrow I'm going to school at 10am and on Friday I don't need to go to school at all.  I would like to add V  and S  to my friends on facebook. But I don't have nerves to ...