In the clutches of depression

Taas on tää blogi unohtunut. Hups. Noh.. Mitäs täs on käyny tällä välillä. Kerran tai kaks oon unohtnut brintellixin ottaa aamulla ja sit seuraava päivä on ollut hieman erikoinen. En osaa kuitenkaan sormella osoittaa miksi se on erikoinen. Vähän sellanen "out of it" olo. Ostin uuden puhelimen. Myin mun iPhone 5s'n ja ostin LG G4 Stylus puhelimen. Tapasin tammikuussa yhden pojan. Oon viettänyt hänen kanssa aikaa ja on ollut mukavaa. Vaik on ollu tosi mukavaa ja ihanaa on myös ollu vaikeita oloja ja pelkään koko ajan et säikytän sen pois. Pelottaa olla onnellinen koska tiedän kuinka nopeasti se voi loppua. Pääsin myös kouluun. 27.1. tuli puhelu Stadin ammattiopiston opolta, koska olin hakenut prosessiteollisuuden koulutukseen syksyn 2015 yhteishaun lisähaussa. Menin sinne perjantaina 29.1. juttelemaan ja katsomaan paikkoja. 1.2. aloitin siellä sitten. Vähän rankkaa oli aluksi kun unirytmi kääntyi päälaelleen. Koulumatkasta tuli tällainen kasin aamussa: H...

Menin sekaisin päivissä. Nojaa. Ei sillä silleen väliä ole kun ei mulla enää päivitettävääkään ole. Sivu oireet on about loppuneet. *Koputan päätä*. Nyt kuitenkin on sellainen "onkohan ne nyt oikeasti loppunu vai tuleeko ne kohta tosi kovaa päälle taas" olo. En siis aio nyt päivittää enää tästä aiheesta ellen huomaa jotain eroa olossa tai sivu oireet tulee takaisin. Aloitin joulukuun alussa syömään "vahva d-vitamiini" vitamiinia. Mun olo on ollut parempi heti siitä brintellixin aloitus päivästä lähtien. Siis mieliala on ollut parempi. En tykkää silleen koska nyt tuntuu että aloitin brintellixin turhaan jos ainoastaan tarvitsin d-vitamiinia. Joulu on huomenna (periaatteessa ylihuomenna koska en ole vielä käynyt nukkumaan). Ei yhtään tunnu siltä. Lahjat paketoin äsken. Teippimonstereita. Kuten aina.

Hammaslääkäri käynti ____________________________ Tänään piti herätä aiemmin koska oli se hammaslääkäri aika. Yleensä mä herään klo 12 tai välillä jopa myöhemmin. Tänään herätys oli 10.40 ja siihen heräsin hyvin väsyneenä. Noh piti kuitenkin nousta. Pesin hampaat (jei jaksoin tehdä sen) mutta älysin etten voi syödä enää paahtoleipää (eräpäivä mennyt ohi). Laitoin iskälle viestiä ja se tuli hakemaan. Se haki mulle Laurell kahvilasta lihapasteijan ja sitten lähdettiin kohti Hämeenlinnaa ja Oral'ia.. Jännitys kasvoi. Se ei kuitenkaan ehtinyt vaikuttaa yöllä, etten olisi saanut unta, koska se sovittiin niin vähän aikaa sitten. Sen jälkeen kun olin syönyt sen pasteijan, otin Brintellix'n. En tiiä mainitsinko päivä 1 postauksessa että ostin taas Atarax lääkettä kun sitä oli vielä reseptissä jäljellä. Kuitenkin. Kun saavuttiin Oral'iin (yksityinen hammaslääkäri paikka Hämeenlinnassa) se haju taas aloitti ahdistuksen. En siedä sitä hammaslääkärin hajua. Siis alkaa heti ahdistaa...

Viime maanantaista lähtien mua on pelottanut enemmän asiat ku yleensä. Kodin naksumiset pelottaa todella paljon enkä edes tiedä mitä pelkään. Monta yötä oon käynynt nukkumaan paniikissa. Onneksi kaveri on tullut yöksi välillä niin silloin en ole pelännyt niin paljoa. En kuitenkaan joka yö ole uskaltanut häntä pyytää yöksi, vaikka en oikeasti uskaltaisi nukkua yksin.. Kaikki tää tuntuu niin säälittävältä. 21-vuotias eikä uskalla nukkua yksin ja pelkää ilman syytä. Viime yö oli kuitenkin pahin. Mulla on ollut pitkään se etten voi mennä 23.30-00.00 välisenä aikana kotiin ellen ole siellä jo valmiiksi. Joten eilen kun vein iskän kotiin baarista lähdin ajelulle, mutta kun olin tulossa kotiin päin aloin pelätä. En uskaltanut edes mennä kotiin yksin. Menin sitten takaisin sinne baariin kun tämä kaveri oli luvannut tulla töittensä jälkeen yöksi. Yritin olla itkemättä kun menin sinne mutta en täysin onnistunut. Jäin sinne odottamaan että sen kaverin työvuoro loppuu. Lopulta se kaveri sitten p...

Vein äidin ja sen miesystävän eilen yöllä lentokentälle ku ne lähti Barcelonaan. Lähdettii ennen aamu kolmee ajamaan. Kotona olin vasta viiden aikaan. Nukkumaan kävin puoli kuusi. Nukuin about neljä ja puoli tuntia. En siis nukkunut mitää päiväunia ennen ku lähdettii. Ja nyt en uskalla mennä nukkumaan kun tää talo naksuu / kuuluu outoja ääniä (mitkä varmaa kuuluu talon perus ääniin, naksunat jne). Tiiän et luultavasti ne on normii äänii mut ne vaa pelottaa niin hirveesti. Nyt on sellanen pieni paniikki kohtaus. En uskalla nukkua. Mua väsyttää ihan helvetisti mutten uskalla mennä nukkumaan. Ainakaan yksin. Kysyin kaverilta (jonka kanssa olin siel Kööpenhaminas) et onko sillä töitä huomenna. Kysyn sitä siltä varmaa vähän liian usein. Se vastas et "Ei.". Eli voisin ihan hyvin pyytää sitä tänne yöks. Se on ollu tääl yötä 12 kertaa Kööpenhaminasta tulon jälkeen. Mutta en uskalla sille laittaa viestiä ja kysyä. Jos se vaik sanois ettei voi tulla tms. En yhtää tiiä mitä pitäis tehdä...

Äsken älysin kuinka peloissani mä oon perjantaista. Ehkä maailma loppuu, ehkä ei. Toivon että ei. Sillä mä en haluu kuolla. Oon niin peloissani et itken.

Mun maksa arvot on normaalit. EN KUOLE :D. Tuntuu hyvältä. Itseasiassa eilen mä rukoilin. Rukoilin, että Jumala auttais mua. Nyt on vähän hämmentynyt olo. Enhän mä usko Jumalaan. Kai. Nyt kuitenkin opin, miltä tuntuu pelätä kuolemaa oikeasti. Opin, ettei kannata tehdä tyhmyyksiä, koska jossain kohtaa saattaa kamelin selkä katketa, saattaa oikeasti käydä huonosti. En enää ota yliannostuksia. Viiltelyn haluan myös lopettaa ja yritän, mutta älkää jooko suuttuko jos en pysty heti. Mä yritän lopettaa. Oikeasti yritän. Ja joskus takapakkeja tulee. Antakaa anteeksi(jos voitte) ja tukekaa minua jos niin käy. 

Yö oli kamala. En saanut nukuttua kuin tunnin. Jos sitäkään. Aamulla lääkäri tuli juttelee. En muista mitä juteltii. Se soitti sit sille samalle psykiatrille kenen kanssa kävin juttelemassa sillo ku poliisit vei mut päivystyksee. En tiiä mitä se psykiatri sano ku lopulta pääsin kotii. Paljon kyllä tapahtui siinä yössä. Multa otettiin perus jutut siis mitattiin kuume, katottiin verenpaine ja sit kai veren happi pitoisuus, tai joku semmonen. Sit sain käydä nukkumaa. Enhän mä saanu nukuttuu. Lääkkeet oli jääny kotii. Kuulin ku se nainen huusi. Se rauhottu lopulta. En nähnyt sitä mut sain selville et se oli vanhempi rouva. Se lääkäri sano et jos maksa on menny, sit kuolee hitaan ja tuskallisen kuoleman. Eka kuulemma tulee pahoinvointi ja sit tulee kivut. Sit ku lähin ajamaa kotii nii jouduin pysähtymää koska oksetti ja tietty sit oksensin... Mä inhoon oksentamista. Se oli kamalaa. Kyykin siellä pientareella ja oksensin.. Hyi. Varmaa näytti hauskalta. Mutta siinä kohtaa aloin mie...

Ihan ku kaikki pelkäis mua. Kai niillä on syytäkin. Ku huudan kaikille. En ihmettelis vaik joutuisin olee mun elämän yksin. Ilman perhettä, ilman ystäviä, ilman mitään ihmissuhteita. Ehkä mun pitäis lähtee johonki. Johonki pois. Kauas täältä. ______________________ It's a bit like everyone's afraid of me. But I guess they have reason to be afraid of me. Because I yell at them. I wouldn't be surprised if I had to live my life alone. Without a family, without friends, without any "human relationships". Maybe I should just leave. Somewhere away. Somewhere far away from here.

Tiiän että haluan laihtua.  Haluan laihtua 45 kg painoiseksi.  En vain tiedä miten psytyisin laihduttaa.  Tarvitsisin apua siihen.

"Ei se viiltely nyt heti lopu mut sit joskus" mun omahoitaja sano ton. Siin vähän ennen ku lähin sielt osastolt. Mun tekis mieli yllättää kaikki ja olla viiltelemättä ja lopettaa viiltely just nyt mut silti vähän tuntuis et haluisin viillellä. Mut sen oon päättäny et mä HALUAN parantua. Siitä ei oo epäilystäkään. Mut silti se viiltely kummittelee mieles. Onneks kuitenki mulla on ollu parempi olla nytte. Ei oo tarvinnu ottaa tarvittavii.  Mulla on se varvastoimenpide juttu perjantaina. Siin leikataa kynnest puolet pois ku se kasvaa ihon sisää... Siin kyl annetaa paikallispuudutus mut mua pelottaa tosi paljon. Ehkä vähän liikaa ja turhaan kans mut mä pelkään. Pelkään sitä neulaa kun laitetaa se puudutus ja pelkään et jos ne vaik leikkaa vähän ohi tai jotai. En mä tiiä.    Mut pelkää'n kuitenki. Enkä uskaltais mennä yksin... R  valitettavasti ei pääse mukaan eikä iskä suostu tulee muuta kuin kyyditseen mtu sinne ja takas kotii..    En mee sinä päivänä kouluu...

Mul on nyt kauhee vauvakuume. Semmonen olo et haluisin lapsen. Aina ku nään vauvan tai ees pelkästään kuvan vauvasta nii tulee semmonen olo "mäkin haluisin lapsen. jos se vaikka muuttais mut". Uskon et lapsi oikeesti muuttais mua. Uskon et sillon haluisin parantua oikeesti. Kyl mun pitäis haluta parantua nytkin. Eilen mä mietinkin et haluisin parantua. Nyt vaa on semmonen olo et "miks mun pitäis parantua? enks mä oo parantunu? enks mä oo hyvä?" Mut enhän mä oo hyvä ku oon masentunu. Ja yks syy vauvakuumeeseen on se et haluun R 'n kans lapsen. Ennen ku kumpikaa meist kuolee. Ja mä pelkään ihan hirveesti et R kuolee. Mä pelkään sitä oikeesti. Mut se saattaa olla turha pelko. Mut silti eihän sitä tiiä millon joku kuolee. Mua pelottaa.