In the clutches of depression

No huhhuh. Yli 2 vuotta viime postauksesta. En edes osaa kertoa (tai muista :P) kaikkea mitä on tapahtunut tällä välillä. Jospa tekisin pienen listan tärkeimmistä Olin työssäoppimassa Tervakosken paperitehtaalla maaliskuu-toukokuu 2017 ja tammikuu-toukokuu 2018, ja sitten kesätöissä kesällä 2017 Valmistuin prosessinhoitajaksi keväällä 2018 Muutin Tampereelle heinäkuussa 2018 Mun piti lähteä Ruotsiin töihin, mutta se peruuntui Äiti hankki uuden koiran, sen nimi on Daisy ja on super söpö ja energinen (tai no sen verran mitä oon ehtinyt sitä nähdä) Mummin Alzheimerin tauti paheni siihen pisteeseen, että se ei voi enää asua yksin, joten se jonottaa paikkaa, onko se nyt palvelutalo vai asumispalvelu vai miten mutta kuitenkin Ja siis nää kaikki kävi v. 2018. En muista melkein mitään 2017.  Tää nyt oli vaan tällainen pikku yhteenveto, kun en ihan kehdannut heti lähteä kirjoittamaan jostain tietystä aiheesta niin pitkään aika välin jälkeen. Katselin vähän noita vanhoj...

Omahoitaja puhuis taas et mun keho käy säästöliekillä. Tai jotai sinnepäin. Et se ei oo hyvä ja toi taas esiin et olis hyvä käydä ravintoterapeutilla. Tiedän et syön huonosti mutten osaa/jaksa muuttaa sitä. Siitä lähtien ku muutin omilleni (kohta 3 vuotta sitten) mun syöminen vähentyi/huonontui. Nykyään se on sitä et syön kerran päivässä "oikeaa ruokaa" esim hesessä tai mäkkärissä aterian ja sit muuten napostelen sipsii tai karkkii tms. Esim tänää söin yhden lämpimän voileivän ja sitten karkkia ja sipsiä. En kyl lähteny tänää mihinkää.. En jaksanu. Aloin eilen miettiä et kuinka pitkään keho kestää "säästöliekillä". Tuleeko jossain kohtaa sellainen stoppi että on pakko muuttaa elämäntapoja terveellisempään suuntaan? Vihaan tätä tyhjää tunnetta. Ei väsytä, ei oo positiivinen eikä negatiivinen olo, mutten oikeen jaksa tehdä mitää. Oon maannu koko päivän sohvalla... Tuntuu tyhmältä et tää blogi on tääl viel ku en paljoo kirjoita. Pitäis kirjoittaa. Olisi pitänyt kirj...

Viime maanantaista lähtien mua on pelottanut enemmän asiat ku yleensä. Kodin naksumiset pelottaa todella paljon enkä edes tiedä mitä pelkään. Monta yötä oon käynynt nukkumaan paniikissa. Onneksi kaveri on tullut yöksi välillä niin silloin en ole pelännyt niin paljoa. En kuitenkaan joka yö ole uskaltanut häntä pyytää yöksi, vaikka en oikeasti uskaltaisi nukkua yksin.. Kaikki tää tuntuu niin säälittävältä. 21-vuotias eikä uskalla nukkua yksin ja pelkää ilman syytä. Viime yö oli kuitenkin pahin. Mulla on ollut pitkään se etten voi mennä 23.30-00.00 välisenä aikana kotiin ellen ole siellä jo valmiiksi. Joten eilen kun vein iskän kotiin baarista lähdin ajelulle, mutta kun olin tulossa kotiin päin aloin pelätä. En uskaltanut edes mennä kotiin yksin. Menin sitten takaisin sinne baariin kun tämä kaveri oli luvannut tulla töittensä jälkeen yöksi. Yritin olla itkemättä kun menin sinne mutta en täysin onnistunut. Jäin sinne odottamaan että sen kaverin työvuoro loppuu. Lopulta se kaveri sitten p...

En aio olla enää yhtää yötä täällä. Ahdistaa liikaa ja liian paljon vittumaisia kommentteja. Jatkan kotona sillä tyylillä minkä parhaaksi näen eli käyn mäkkärissä jos mieli tekee tai olen syömättä jos mieli tekee. Enkä enää ikinä tule osastolle vapaaehtoisesti. EDIT 22.03 Päivystävä lääkäri tapasi mua. Pääsin pois. Äiti jäi sinne mun kanssa odottaan kun se tuli puoli kuuden aikaan mua tapaamaan. Odotettiin siis noin neljä tuntia. Katsottiin telkkaa. Nyt on hyvä olo :)  Ainoa huono juttu on se, kun olen huolissani uudesta ystävästäni jonka tapasin siellä. Hänet siirrettiin toiselle osastolle. Ennen kuin hän lähti, vaihdoimme puhelin numeroita ja hän halasi minua. Ensimmäisenä iltana tekstasin hänelle ja hän vastasi, mutta ei sen jälkeen, koska häneltä oli otettu puhelin pois. Hän sanoi, että hän olisi illemmalla saanut puhelimensa takaisin, mutta hän ei ole vastannut viesteihini. Pelkään, että hänelle olisi tapahtunut jotai tai, että hän ei enää jaksa puhua mulle. Molemma...

Iskä on yövuorossa ja mä oon yksin kotona. Pelottaa ja ahdistaa. Ainaki saan harjotusta siihen et miltä tuntuu asuu yksin. Äiti sano et sen mun omaan kotiin muuttamisen vois peruuttaa viel. Mut en kehtaa tai halua ku on nii paljo tavaraa ostettu jo, mm. tv ja ruokapyötä+tuolit. Oikeesti mua pelottaa tosi paljo. Miten pärjään. Raha asiat. Samalla alueella asuvat kaksi hieman "hullua" miestä. Se että asunto on maantasalla. Tyylii kaikki muuttoon liittyvät asiat pelottaa. Yhes kohtaa ei pelottanu ku suunniteltii R 'n kans et se muuttais mun kans heti siihe, mut päädyttii siihe päätöksee et mä muutan eka yksin. Ehkä myöhemmin R muuttaa sinne. Äsken oli semmone ajatus et kunpa sais jollakin juomalla tms pään nii sekasin etten tunne kättä tai en älyy miten kovaa painan nii sit saisin tikkejä taas. Koulussa käyminen alkaa käydä rankemmaks. Kyl jaksan hetken vielä, mut en tiiä jaksanko pitkään, jos koko ajan menee rankemmaks. Stressi on kauheeta. Suurin osa stressistä kyl ...

Aattelin kertoa nyt meidän kääpiösnautserista, Millistä. Milli täytti just kolme vuotta. Milli on tosi söpö ja ihana ja äänekäs. :P Jotkut aattelee et Milli on vihainen ku lenkillä se haukkuu tyylii kaikille jos sitä ei komenna olemaan haukkumatta, mutta totuus on että Milli tervehtii ja useimmin Milli on pelokas eikä vihainen. Kuvasin vähän aika sitte Millin reaktion siihen kun äitini tulee kotiin ja aattelin et voisin laittaa sen tänne niin saatte hieman parempaa kuvaa siitä millainen Milli on.  Ja tässä vielä muutama kuva Millistä. Ja tässä vielä video Millistä leikkimässä pallon kanssa :) Uudet lukijat tervetuloa :) ♥

"moi ! saattaa tulla hiuka yllätyksenä että mä sulle kirjottelen mutta on iha pakko sanoo että vähänkö mä yllätyin ku moikkasit mulle perjantaina !   mut hyvällä tapaa !!   oli kiva ku moikkasit   ja muutenki oli kiva nähä ku hymyilit siellä ja ku olit r***** kaa ni jotenki näytti et tykkäsit olla siinä nii oon tosi onnellinen sun puolestas   ja sitte että neitihän on vallan laihtunut !   oot just hyvän kokonen, ei sun tarvii muuttuu enempää ollenkaan, vanhojentanssimekkoki näyttää varmasti aivan upeelta sun päälläs !   ja nii sitä vielä että sähä osasit tanssiakin  hienoohienoo jotenki oli vaa pakko sanoo nää asiat sulle ku tuli nii hyvä mieli nähä sut hymy kasvoilla " Tommoisen viestin näin ku avasin facebookin. Se on mun entiseltä luokkalaiselta ketä oli kattomassa meidän vanhojen tanssiharkkoja. Tuli todella hyvä mieli ku luin ton. Vähän kyl ihmettelin. Laihtunu? Minäkö? :o. Kai sitte. Me käytii A 'n kans kattomas ...

Se oli sitte pieni reissu sinne osastolle. Se oli viikon mittainen kriisi jakso ja silti ehti monta asiaa tapahtua. Esim se et nyt mul on siniset hiukset :D ja se et sain raivokohtauksen siel ja heitin mun lasit lattialle ja sanka vähän väänty. Lääkitystä vähän lisättii ja sijoitus juttu lähti taas käyntii.  Nyt olo on melko ok. Ehkä siksi koska sain tavata R 'n "pitkästä" aikaa. Viimeks nähtii lauantaina ja tää oli aika pitkä väli. Oli tosi ikävä. Eikä haittaa vaik nähtii vaa tunnin verran mut oli niin ihanaa nähä mies jota rakastan hyvin paljon. En jaksa kertoo muuta tänään. Voin ehkä yrittää kertoa jotain jos haluatte mutta jos ei nii sit jätän kertomatta ku ei siellä oikeestaan mitää muuta käyny. Kaikki on nyt ok.