In the clutches of depression

Äsken vauvakuume repi ja raasto mua kahtia, mutta nyt se on vain sana. Mä otan mielummin miehen joka rakastaa mua kuin lapsen joka tarvitsee mua. Äsken olisin suostunut jätetyksi jos olisin saanut Hänen  lapsensa,  R 'n lapsen, mutta nyt ymmärrän että haluan mielummin Hänet , R 'n , kuin lapsen. Vaikka se tarkoittaisi etten ikinä saisi lapsia. Aion pysyä tässä päätöksessä, sillä en halua olla yksin. Mä rakastan R 'ää eniten koko maailmassa ja haluan viettää loppuelämäni hänen kanssaan. Silti pelottaa et jään yksin. Miten sinä valitsisit? edit 21:33 Itkin varmaa koko jutun ajan ku puhuttii  R 'n kans ja itken melkee nytkin. Tää asia tuntuu vaikeelt mut ehkä mä selviin. Kyllä mä selviin R 'n avulla. Ja ystävien avulla. Kiitos teille kaikille ♥ Erityisesti R 'lle ja  teille 44:lle lukijalle ja salaisille lukijoille ja anonyymeille ♥♥ Voimia teille kaikille. Olette ihania! Joka ikinen teistä! ♥♥♥

Mul on nyt kauhee vauvakuume. Semmonen olo et haluisin lapsen. Aina ku nään vauvan tai ees pelkästään kuvan vauvasta nii tulee semmonen olo "mäkin haluisin lapsen. jos se vaikka muuttais mut". Uskon et lapsi oikeesti muuttais mua. Uskon et sillon haluisin parantua oikeesti. Kyl mun pitäis haluta parantua nytkin. Eilen mä mietinkin et haluisin parantua. Nyt vaa on semmonen olo et "miks mun pitäis parantua? enks mä oo parantunu? enks mä oo hyvä?" Mut enhän mä oo hyvä ku oon masentunu. Ja yks syy vauvakuumeeseen on se et haluun R 'n kans lapsen. Ennen ku kumpikaa meist kuolee. Ja mä pelkään ihan hirveesti et R kuolee. Mä pelkään sitä oikeesti. Mut se saattaa olla turha pelko. Mut silti eihän sitä tiiä millon joku kuolee. Mua pelottaa.