In the clutches of depression

Hei taas! Unohdin tämän blogin taas kerran pitkäksi aikaa. Välillä syynä oli ehkä se etten ole halunnut kirjoittaa mitään liian henkilökohtaista enää. Mutta nyt videoon tullut kommentti herätti mut ! Päätin nyt ensiksi kirjoittaa tänne, mutta luultavasti teen videon myöhemmin. Jos jaksan. En muista (enkä jaksa lukea :P) että mitä kaikkea olen nyt tänne kertonut, joten jos kerron asioita kahteen kertaan, pahoittelen. Mä aloitin Stadin ammattiopistossa viime helmikuussa ja se on tuntunut sopivalta. Ennen siis menin koulutuksiin "unelma-ammatin" perässä, mutta ne kaikki keskeytyi. Iltalukio jäi kesken kun ensimmäinen ylioppilaskoe oli tulossa. En ollut lukenut muihinkaan kokeisiin niin en tietenkään olisi lukenut tähänkään. Tuli paniikki. Päätin sitten hakea koulutuksiin millä pääsisin Tervakosken paperit...

Ja taas vaikeempi päivä. Laitoin haalaripuvun päälle koska ei oikee ollu muuta puhtaana ja olin liian laiska siihe et olisin ettiny. Ja mulla oli kiire nii se vielä oli syynä etten ettiny muita vaatteita. Kun pääsin koululle ja menin luokkaan, niin Onsku sanoi "Ei kai. Sullakin on tollanen". Se satutti. Ei mua haittaa et joku sanoo asiat suoraan, mutta mä oon vaa herkkä. Varsinki ulkonäöstä. Ku pelkään et näytän tyhmältä. Myöhemmin tänään oli vähän samantapainen juttu. Onsku sano suoraan ja mä olin vähän liian herkkä. Sen siitä saa ku ei muista ottaa lääkkeitä. Kävin koulupäivän aikana kaksi kertaa itkemässä vessassa. Ahdisti niin paljon. Mun piti mennä R 'n luo iltapäivällä, mutta sitten Onsku soitti, että haluunko lähtee leffaan, mitä oltii odottettu pitkää enkuks ja sit lähin. Leffa oliki suomeks, mikä ei haitannu mua. Leffan jälkee olisin halunnu mennä R 'n luo, mut R  sano et on liian myöhä. Sit se sai taas itkun alkamaan. Itkin koko ajo matkan kotiin...

Nyt ku oon kattonu Amerikan huippiksen kaikki tuotantokaudet  ja Suomen huippiksen neljännen tuotantokauden nii mulle on tullu unelmaks et voisin tehä mallin töitä, et voisin olla malli, mut oon liian lyhyt. Kai. Enkä tiiä kestäisinkö sitä kritiikkiä, mut nythän se unelma pysähtyy siihe mun pituutee. Enkä uskois et mun muutkaan mitat olis siihen ammattiin sopivia. Mut ainahan saa unelmoida. Ja tää on mun unelma, vaikka se tuskin toteutuu.