In the clutches of depression

Ne pienet negatiiviset jutut taas kasaantui ja tuli pieni romahdus. Pitkäaikainen väsymys, nälkä, painonnoususta tullut ahdistus, kyseisessä tilanteessa tullut ahdistus ja BOOM. Ahdistuskohtaus. Tilanne oli siis tanssikurssi/-tunti. Bugg oli tunnin aihe ja käytiin vasta ihan perusaskelta, mutta en ymmärtänyt sitä. En ymmärtänyt miten siinä saattoi liikkua sivulle päin.. Ja sitten kun se lauma naisia siirtyi koko ajan mua kohden enkä mä liikkunut mihinkään niin.... Enkä mä ees oikeesti olis halunnu mennä tänää sinne.. Ens kerralla pitää kyl kuunnella sitä tunnetta. Jos ei halua, niin ei kannata mennä, koska siitä ei seuraa (99% kerroista) hyvää. Joululomasta lähtien oon ollut lähes joka päivä väsynyt. En tiedä mikä siinä on. Viime yönä sain nukuttua vähän yli 8 tuntia joten oletus olisi, etten olisi väsynyt. Mutta silti olin. Eilen ensimmäistä kertaa näin vaa'assa numeron 56. 55 oli mun vielä hyväksyttävä raja. En pitänyt siitä, mutta hyväksyin sen vielä. 56 on liikaa. Päätin, e...

Eli tänään oon ollut 183 päivää ilman viiltelyä. Tasan 6 kuukautta. Viimeinen viilto oli 12.6. Vaikka kuusi kuukautta on pitkä aika, silti ajattelin viiltelyä joka päivä. En saa sitä pois mun mielestä. Olen pian vaihtamassa nuorisopsykiatrialta aikuispsykiatrialle. Tapasin sen lääkärin jo kerran ja sen ketä tulen tapaamaan siellä. Se lääkäri sanoi että viiltely ei ole riippuvuus ja nykyinen lääkärini sanoi että mulla se voisi olla riippuvuus. Nyt on sellainen olo, että jos tietäisin, että pystyisin viiltämään tarpeeksi syvälle, jotta saisin tikit niin tekisin sen heti. 

Ketään ei voi enää sanoo etten muka oo lihava. Ketään ei voi enää sanoo et "oot laiha", koska mä en todellakaan oo. Oon ällöttävä... Enää 10cm eroo vyötärön mitoissa sen viimeisillään raskaana olevan naisen kans. Häpeen itseeni niin paljon.