In the clutches of depression

Paino taas laski. 47,6kg... Alin mitä se on ikinä ollu (murrosiän jälkeen). Yläasteella yhdessä vaiheessa painoin 48kg ja silloin sain ison saarnan siitä kuinka pitäisi syödä jne ja sitten se nousi. Iso ongelma aamulla kun älysin että mun hame (mitä yleensä käytän koko ajan) piti viedä pesuun ja mulla ei ollut mitään muuta sopivaa vaatetta. Hameet, shortsit ja housut kaikki tippui päältä. Pieni paniikki tuli. Kun on niin paljon mulle toitotettu ettei paino saa enää pudota. Kyllähän tää voi olla vain päivittäistä vaihtelua mutta silti. Mulla ei ole sopivia vaatteita. Pitää mennä ostamaan uusia :(. Laitoin lopulta hameen päälle hakaneuloilla pienennettynä. Ainakin jotain hyvää on tässä lähiaikoina ollut. Siis olohan mulla on ollut hyvä. Tänään tulee tasan neljä viikkoa että olen ollut ilman lääkkeitä. Ja eilen olin leffassa hyvin mukavan pojan kanssa. Mulla oli tosi kivaa ja toivon että silläkin oli :).

Selkä ongelmia mulla on ollut vuodesta 2013 lähtien. Sillee "välil on välil ei" tyylillä. Nyt on ollu selkä kuukauden kipeenä. Se tais alkaa siel Kööpenhaminassa. Käveltii ekana päivänä noin 16 000 askelta (jotai 10-11km), näin siis sanoo mun aktiivisuusrakkene. Laskin sit kotona siellä olon päivän askeleiden keskiarvion. 12 000 askelta / päivä. Mun tavoite askelmäärä päivälle olisi 4 000. Meni siis joka päivä yli. Normaalisti se menee ehkä kerran viikossa jos sitäkään. Plus siellä ekana päivänä pitkään piti raahata matkalaukkua perässä ja reppua selässä. Aluks se reppu ei tuntunut painavalta mut kun sitä pidemmän aikaa kantoi niin siitä tuli aika painava. Toisena päivänä käytiin eläintarhassa. Sinne matka oli 2,6km ja sen piti mennä puolessa tunnissa. Mun selkäkipu hidasti mun kävelyvauhtia niin paljon et meil tais mennä tunti sinne kävellessä. Vai oliko se kaksi? En muista kunnolla. Kuitenkin mä kävelin hyvin hitaasti. Siihen saattoi myös vaikuttaa se että melkein kaadui...

Ja taas vaikeempi päivä. Laitoin haalaripuvun päälle koska ei oikee ollu muuta puhtaana ja olin liian laiska siihe et olisin ettiny. Ja mulla oli kiire nii se vielä oli syynä etten ettiny muita vaatteita. Kun pääsin koululle ja menin luokkaan, niin Onsku sanoi "Ei kai. Sullakin on tollanen". Se satutti. Ei mua haittaa et joku sanoo asiat suoraan, mutta mä oon vaa herkkä. Varsinki ulkonäöstä. Ku pelkään et näytän tyhmältä. Myöhemmin tänään oli vähän samantapainen juttu. Onsku sano suoraan ja mä olin vähän liian herkkä. Sen siitä saa ku ei muista ottaa lääkkeitä. Kävin koulupäivän aikana kaksi kertaa itkemässä vessassa. Ahdisti niin paljon. Mun piti mennä R 'n luo iltapäivällä, mutta sitten Onsku soitti, että haluunko lähtee leffaan, mitä oltii odottettu pitkää enkuks ja sit lähin. Leffa oliki suomeks, mikä ei haitannu mua. Leffan jälkee olisin halunnu mennä R 'n luo, mut R  sano et on liian myöhä. Sit se sai taas itkun alkamaan. Itkin koko ajo matkan kotiin...

Nyt se tuli. Aattelin et menee pidempää ennenku itken tääl. Yritin olla vahva, mutten ole. En osannu pukeutuu kunnollisesti tänää. Laitoin mekon joka ei sovi mulle. Mä tiesin sen, mutta silti laitoin sen ja nyt hävettää. Haluun mennä kotii vaihtaa vaatteet. Enkä kehtaa lähtee luokasta. Mulla on kauhee nälkä ja se vaa pahentaa oloo. En tiiä selviinkö sittenkään tästä koulusta.

Tänää on ollu huono päivä... En jaksa selittää kaikkee. Mut täs muutama asia Ostin uudet varvastossut seppäläst. Kävelin niil sit sinne ahdistusryhmää. Matka oli noin 1km. Sain kaksi rakkoa molempiin jalkoihin ja kahdesta kohtaa iho hankautu rikki. Bussi kuski oli hullu taas. Mun pahan olon takii sanoin asioita jotka sit alotti riidan mikä harmittaa tosi paljon ny. V*tun hieno päivä.... Ainoo mikä piristi oli uus huppari. Tää on siel hupparin taka puolella. Sori en osannu kääntää taaskaa