In the clutches of depression

Ajattelin eilen että ehkä tänään on parempi päivä. No ei ollut. Pahoinvointia ja selkäkipuja joten lähdin kesken koulupäivän kotiin. Tai no.. Kesken ensimmäisen tunnin. Kadutti jälkeenpäin. Mummilla on Alzheimerin tauti. En tiedä olenko siitä vielä maininnut täällä. Viime keskiviikkona annoin hänelle verenpainemittaus lapun, mihin piti 2 viikon ajalta 7 kertaa mitata verenpaine aamulla ja illalla ja kirjoittaa se siihen lapulle. Tänään kävin katsomassa miten onnistuu (kun hän viime perjantaina sanoi että mittaaminen onnistui hyvin ja jatkaa joka päivä). Mummi oli hukannut sen lapun. Ei hän edes muistanut sitä. Mä en enää jaksa. En tarkoita (tällä kertaa) että ärsyyntymisen takia en jaksaisi, vaan väsymyksen takia. Oon niin väsynyt niin en kestä lisäpaineita mitä mummi tuo. ...

Ne pienet negatiiviset jutut taas kasaantui ja tuli pieni romahdus. Pitkäaikainen väsymys, nälkä, painonnoususta tullut ahdistus, kyseisessä tilanteessa tullut ahdistus ja BOOM. Ahdistuskohtaus. Tilanne oli siis tanssikurssi/-tunti. Bugg oli tunnin aihe ja käytiin vasta ihan perusaskelta, mutta en ymmärtänyt sitä. En ymmärtänyt miten siinä saattoi liikkua sivulle päin.. Ja sitten kun se lauma naisia siirtyi koko ajan mua kohden enkä mä liikkunut mihinkään niin.... Enkä mä ees oikeesti olis halunnu mennä tänää sinne.. Ens kerralla pitää kyl kuunnella sitä tunnetta. Jos ei halua, niin ei kannata mennä, koska siitä ei seuraa (99% kerroista) hyvää. Joululomasta lähtien oon ollut lähes joka päivä väsynyt. En tiedä mikä siinä on. Viime yönä sain nukuttua vähän yli 8 tuntia joten oletus olisi, etten olisi väsynyt. Mutta silti olin. Eilen ensimmäistä kertaa näin vaa'assa numeron 56. 55 oli mun vielä hyväksyttävä raja. En pitänyt siitä, mutta hyväksyin sen vielä. 56 on liikaa. Päätin, e...

Taas on tää blogi unohtunut. Hups. Noh.. Mitäs täs on käyny tällä välillä. Kerran tai kaks oon unohtnut brintellixin ottaa aamulla ja sit seuraava päivä on ollut hieman erikoinen. En osaa kuitenkaan sormella osoittaa miksi se on erikoinen. Vähän sellanen "out of it" olo. Ostin uuden puhelimen. Myin mun iPhone 5s'n ja ostin LG G4 Stylus puhelimen. Tapasin tammikuussa yhden pojan. Oon viettänyt hänen kanssa aikaa ja on ollut mukavaa. Vaik on ollu tosi mukavaa ja ihanaa on myös ollu vaikeita oloja ja pelkään koko ajan et säikytän sen pois. Pelottaa olla onnellinen koska tiedän kuinka nopeasti se voi loppua. Pääsin myös kouluun. 27.1. tuli puhelu Stadin ammattiopiston opolta, koska olin hakenut prosessiteollisuuden koulutukseen syksyn 2015 yhteishaun lisähaussa. Menin sinne perjantaina 29.1. juttelemaan ja katsomaan paikkoja. 1.2. aloitin siellä sitten. Vähän rankkaa oli aluksi kun unirytmi kääntyi päälaelleen. Koulumatkasta tuli tällainen kasin aamussa: H...

Mielialan puolesta päivä meni ihan hyvin. En vaan päässyt sängystä ylös ennen kahta. Vasta puoli kolmen aikaan nousin ja söin + otin lääkkeen. Illalla ajattelin että "taas päivä ilman sivuoireita" ja että ehkä en saisi enempää kuin sen pahoinvoinnin. (Unohdin kyllä koputtaa päätä.) Keskiyön aikaan alkoi pahoinvointi. Nyt se on hieman pahempi kuin aiemmin mutta se voi johtua ihan siitä etten ole syönyt tänään about mitään. Ensi viikko enää koulua ja sitten joululoma. 

Omahoitaja puhuis taas et mun keho käy säästöliekillä. Tai jotai sinnepäin. Et se ei oo hyvä ja toi taas esiin et olis hyvä käydä ravintoterapeutilla. Tiedän et syön huonosti mutten osaa/jaksa muuttaa sitä. Siitä lähtien ku muutin omilleni (kohta 3 vuotta sitten) mun syöminen vähentyi/huonontui. Nykyään se on sitä et syön kerran päivässä "oikeaa ruokaa" esim hesessä tai mäkkärissä aterian ja sit muuten napostelen sipsii tai karkkii tms. Esim tänää söin yhden lämpimän voileivän ja sitten karkkia ja sipsiä. En kyl lähteny tänää mihinkää.. En jaksanu. Aloin eilen miettiä et kuinka pitkään keho kestää "säästöliekillä". Tuleeko jossain kohtaa sellainen stoppi että on pakko muuttaa elämäntapoja terveellisempään suuntaan? Vihaan tätä tyhjää tunnetta. Ei väsytä, ei oo positiivinen eikä negatiivinen olo, mutten oikeen jaksa tehdä mitää. Oon maannu koko päivän sohvalla... Tuntuu tyhmältä et tää blogi on tääl viel ku en paljoo kirjoita. Pitäis kirjoittaa. Olisi pitänyt kirj...

Joo meni taas päivät nollaan.. About kaikki vituttaa. Varsinkin se kun kaverin kanssa jutellaa kasvokkain nii hyvin tai siis niin kuin kaverit juttelee mut sit facebookin chatis tai tekstaril en uskalla laittaa mitää viestii. Nykyään se tyyppi on mun ainoo irl kaveri. Tai siis T 'n kanssa juttelen kyl chatis mut en oo nähny sitä pitkään aikaan. Tän tyypin kans me oltii vuos sitte samanlailla kavereita ku nyt mut sit menin sanoo vissii jotai tyhmää ja jotenki ei vissii enää oltu ns kavereita vaan enemmänkin tuttuja. En tiiä. Hämmentävää kuitenki. En tykkää olla yksin. Jos en ajattele sitä ja vaik pelaan tai katon leffaa nii sit ei oo ongelmaa mut sit ku alan ajattelee et kuinka yksinäinen oon nii sit alan itkee ja tulee tosi paska olo. Sitä en oo kuitenkaa surru et oon sinkku. Se on aivan sama. Mut kun katottii tän kaverin kans bridget jones se eka leffa nii alkoi vähän itkettää niis pussaus kohdissa ku tuli olo et  tuun aina olemaan yksin niinku kaikella tavalla ei pelkästään ilma...

Pääsin osastolta viikonlopuksi kotiin lomalle. Menen sunnuntaina takaisin. En tiiä onko mennyt hyvin. Mulla aloitettiin uusi lääke: Voxra. Jos jollain on kokemuksia siitä, niin olisin hyvin kiitollinen jos joku kertoisi kokemuksiaan siitä. En muista olenko maininnut, mutta jos olen niin sanon sen kuitenkin uudestaan. Joulukuussa päätin, että syön pelkästään yhden aterian päivässä. Joulukuun lopussa luin uutisen, että jos syö viisi päivää putkeen mäkkäri/roska ruokaa, niin se vaikuttaa muistiin. Mä oon syöny vuoden verran putkeen sitä ruokaa. Sen jälkeen lopetin syömisen. Jos söin jotain se oli kurkkua. Sitten menin osastolle 3. tammikuuta. Siellä jouduin syödä klo 8, klo 12, klo 16, klo 19. En ikinä syönyt paljoa. Aamupalan söin aina ja iltapalan. Joskus en syönyt lounaalla ja/tai päivällisellä mitään. Hoitajat alkoivat vähän huomautella. Lääkäri sanoi että mun syömisiä aletaan tarkkailemaan, mutta mitään ei ole muuttunut. Huvittaa jotenkin, kun Voxraa ei saisi määrätä sellaisel...

Ja taas vaikeempi päivä. Laitoin haalaripuvun päälle koska ei oikee ollu muuta puhtaana ja olin liian laiska siihe et olisin ettiny. Ja mulla oli kiire nii se vielä oli syynä etten ettiny muita vaatteita. Kun pääsin koululle ja menin luokkaan, niin Onsku sanoi "Ei kai. Sullakin on tollanen". Se satutti. Ei mua haittaa et joku sanoo asiat suoraan, mutta mä oon vaa herkkä. Varsinki ulkonäöstä. Ku pelkään et näytän tyhmältä. Myöhemmin tänään oli vähän samantapainen juttu. Onsku sano suoraan ja mä olin vähän liian herkkä. Sen siitä saa ku ei muista ottaa lääkkeitä. Kävin koulupäivän aikana kaksi kertaa itkemässä vessassa. Ahdisti niin paljon. Mun piti mennä R 'n luo iltapäivällä, mutta sitten Onsku soitti, että haluunko lähtee leffaan, mitä oltii odottettu pitkää enkuks ja sit lähin. Leffa oliki suomeks, mikä ei haitannu mua. Leffan jälkee olisin halunnu mennä R 'n luo, mut R  sano et on liian myöhä. Sit se sai taas itkun alkamaan. Itkin koko ajo matkan kotiin...

I feel so tired and so empty.

Meidän piti mennä ostaa crosstrainer, mut siel kaupas ei enää ollu niit. Prismas se makso 150e ja se oli pieni laite, joka olis mahtunu mun huoneesee. Mut se alennus oli niin iso et niit ei enää ollu siel.  Pettymys oli suuri. Ja pettymys on mulle se vaikein tunne hallita ja ymmärtää.  Nyt kaikki pienetkin negatiiviset jutut tuntuu niin isolta. Esim se että äiti ei voinut tuoda mulle yhtä karkkipussia tai se ettei R  jaksanut nähdä mua, koska sillä on koeviikko.  Oon taas vaihteeks väsyny. Niin väsyny. _____________________________ I was going to buy a crosstrainer but they didn't have them anymore. I was too late. It cost 150e and it was small enough to be in my room. But the discount was so big that all the crosstrainers were gone.  The disappointment was big. And  disappointment is the most difficult feeling to control and understand. Now even the smallest negative things feel so big. For example that my mom couldn't bring me candy or that ...

Anteeks ku on ollu taukoo. Tää kirjottaminen ei vaan suju enää niin hyvin. Ja se mun "suunnitelma"... Se oli vaa fantasia. Ei se ees ikinä voinu toteutuu. Entiiä haluuko ketää tietää sitä mut jos joku haluaa nii kirjota kommentti. Ja siitä viiltelystä... Mä haluun nyt oikeesti lopettaa sen. Muuten menetän R 'n ja sitä en halua. En kestäis sitä. Mä en yhtään tiiä mistä pitäis kirjottaa, en tiiä mitä pitäis kirjottaa. Tuntuu et oon kadottanut tän taidon... Syöminen taas ahdistaa. Nouseva numero vaa'assa.. Mutta mä lupasin et unohdan laihduttamisen. Ja oon väsynyt. Tosi väsyny.. Enkä ymmärrä miks mä itken koko ajan. Joo mulla on tosi paha olo mut miks itken koko ajan... Vituttaa kyl ku eilen k'ävin ottamas kielilävistyksen ja tänää oli "pakko" ottaa se pois ku kieli oli niin lyhyt et se lävistys haittas kaikkee...

Oon väsyny... Oon niin väsyny. En edes vaatteita jaksa vaihtaa...