In the clutches of depression

Viimeinen YMT'n konsertti oli tänään... Eka puoliaika oli ihan ok, mut sit se toinen... Siin esiinty joku 21st century baroque trio.. Ei hajuukaa mikä se on mut ei ne mitää musaa soittanu.. Se nainen vaa ulvo siel jne.. ... Alko ahistaa... Mulla oli ollu jo paha olo aikasemmin. Mietin viiltelyy ja sitä kuinka kaipasin veren näkemistä ja sitä tutun veitsen tuntua iholla ja se adrenaliini jos niin voi sanoo... Sen toisen puoliaika kesti n tunnin. ja joka minuuutti oli liikaa mulle... Mua ärsytti ku ei ollu voimaa lähtee kesken kaiken pois. Itkin sit siel ku oli niin karsee olo. Halusin kuolla ja satuttaa itteeni enemmän ku pitkään aikaan. Raavin itteeni kun en muuta voinu tehä satuttaakseni itteeni. Yritin jopa vähän kuristaa itteeni. Kamala olo jatku koko ajan. Se ei hellittäny. Sit ku se loppu en voinu lopettaa itkemistä. Siis en itkeny niin paljoo ku siel pimeässä mut vähän itkin. Hävetti tosi paljon ku hississäkin vähän itkin ja pari tyttöö katto "mitä vittua" ty...

YMT- TUNNILLA: Me käytiin läpi jotai ooppera termejä/käsitteitä. Kuunneltiin jotai Bachin aariaa "sydämeni ui veressä". Kommentoin sitä sitte hiljaisesti "kai se sydän ny ui veressä ku ei siel oo muuta ku verta". Ja nyt: Mun kreikan tunnit alkaa pian. Tarkistin tänää soittamal sinne et oliko mun äiti ilmottanu mut sinne. Olihan se. Onneks. Se on maanantaisin ja keskiviikkoisin joten joudun siirtää mun pianotuntii.. Haluisin joskus matkustaa Kreikkaan. Ehkä mun poikaystävän kanssa. Jos Hän  siis suostuu :)