No huhhuh. Yli 2 vuotta viime postauksesta. En edes osaa kertoa (tai muista :P) kaikkea mitä on tapahtunut tällä välillä. Jospa tekisin pienen listan tärkeimmistä Olin työssäoppimassa Tervakosken paperitehtaalla maaliskuu-toukokuu 2017 ja tammikuu-toukokuu 2018, ja sitten kesätöissä kesällä 2017 Valmistuin prosessinhoitajaksi keväällä 2018 Muutin Tampereelle heinäkuussa 2018 Mun piti lähteä Ruotsiin töihin, mutta se peruuntui Äiti hankki uuden koiran, sen nimi on Daisy ja on super söpö ja energinen (tai no sen verran mitä oon ehtinyt sitä nähdä) Mummin Alzheimerin tauti paheni siihen pisteeseen, että se ei voi enää asua yksin, joten se jonottaa paikkaa, onko se nyt palvelutalo vai asumispalvelu vai miten mutta kuitenkin Ja siis nää kaikki kävi v. 2018. En muista melkein mitään 2017. Tää nyt oli vaan tällainen pikku yhteenveto, kun en ihan kehdannut heti lähteä kirjoittamaan jostain tietystä aiheesta niin pitkään aika välin jälkeen. Katselin vähän noita vanhoj...
Tää on nyt tavallaan teema postaus mun lävistyksistä. Laitan kuvan, kerron milloin otin sen/ne, kerron miksi otin ja jotain muuta. 1. Tämä on ensimmäinen. Molemmilla puolilla samassa kohtaa. Otin nuo heti kun täytin kymmenen, sillä äiti ja iskä anto luvan et kymmenen vuotiaana saan ottaa korviin reiät. 2. Nämä seuraavat otin vuoden myöhemmin. Ensiksi piti ottaa alkukesällä, mutta kun menin sinne paikkaan ja istuin siihen tuolille niin mua alko jännittää ja kun se kone oli mun korvan vieressä juuri valmiina niin mä peruin sen ku pelotti. Saman kesän lopussa kuitenkin uskalsin ottaa ne. 3. Taisin olla 14 -vuotias kun otin nämä kolmannet. En muista siitä juuri mitään. Snake bites:t (alahuulessa olevat lävistykset) otin vuonna 2010. Ne olivat ensimmäiset "kunnon" lävistykseni. Poskilävistykset otin tämän vuoden maaliskuussa. Viikko sitten keskiviikkona otin kielilävistyksen, mutta seuraavana päivänä otin sen pois, koska se haittasi puhumista...
aivan mahtavaa, hyvä murusein <3 t. "L" ;)
VastaaPoistaWOOOW, väHÄNKÖ hyvin !! <3
VastaaPoista