In the clutches of depression

Viime maanantaista lähtien mua on pelottanut enemmän asiat ku yleensä. Kodin naksumiset pelottaa todella paljon enkä edes tiedä mitä pelkään. Monta yötä oon käynynt nukkumaan paniikissa. Onneksi kaveri on tullut yöksi välillä niin silloin en ole pelännyt niin paljoa. En kuitenkaan joka yö ole uskaltanut häntä pyytää yöksi, vaikka en oikeasti uskaltaisi nukkua yksin.. Kaikki tää tuntuu niin säälittävältä. 21-vuotias eikä uskalla nukkua yksin ja pelkää ilman syytä. Viime yö oli kuitenkin pahin. Mulla on ollut pitkään se etten voi mennä 23.30-00.00 välisenä aikana kotiin ellen ole siellä jo valmiiksi. Joten eilen kun vein iskän kotiin baarista lähdin ajelulle, mutta kun olin tulossa kotiin päin aloin pelätä. En uskaltanut edes mennä kotiin yksin. Menin sitten takaisin sinne baariin kun tämä kaveri oli luvannut tulla töittensä jälkeen yöksi. Yritin olla itkemättä kun menin sinne mutta en täysin onnistunut. Jäin sinne odottamaan että sen kaverin työvuoro loppuu. Lopulta se kaveri sitten p...

Nyt mut on vienyt sairaalaan sekä poliisi että ambulanssi.. Viime lauantaina päätin, etten halua yksin istua kotona koko päivää, joten lähdin leffaan. Helsinkiin asti. Halusin nähdä Birdman leffan (se oli ehtinyt lähteä läheisestä leffateatterista ja ehtinyt tulla jo dvd:llekin), mutta en halunnut katsoa sitä kotona. Ajattelin myös, että ehkä se poika olisi ollut Helsingissä liikenteessä (jos vaikka sen olisi nähnyt siellä sattumalta). Varasin lipun ja menin junalla Riihimäeltä. Aiemmin päivällä olin tehnyt jonkunlaisen treenin mikä kohdistui jalkoihin.   Ongelmia ei ollut ollenkaan ennen leffan loppua. Kun nousin tuolista huomasin, että jalat oli oudon tuntuiset. Mun kävelystä tuli aika hassua. Kävely tennispalatsilta takaisin rautatieasemalle oli melko hidas. Jouduin pari kertaa pysähtymään ja ottamaan tukea. Kun lopulta pääsin rautatieasemalle aloin miettimään että millä junalla menisin takaisin. Jostain syystä jäin tuijottamaan kaukaiseen seinään.   Tiesin, että olin j...