In the clutches of depression

Vein äidin ja sen miesystävän eilen yöllä lentokentälle ku ne lähti Barcelonaan. Lähdettii ennen aamu kolmee ajamaan. Kotona olin vasta viiden aikaan. Nukkumaan kävin puoli kuusi. Nukuin about neljä ja puoli tuntia. En siis nukkunut mitää päiväunia ennen ku lähdettii. Ja nyt en uskalla mennä nukkumaan kun tää talo naksuu / kuuluu outoja ääniä (mitkä varmaa kuuluu talon perus ääniin, naksunat jne). Tiiän et luultavasti ne on normii äänii mut ne vaa pelottaa niin hirveesti. Nyt on sellanen pieni paniikki kohtaus. En uskalla nukkua. Mua väsyttää ihan helvetisti mutten uskalla mennä nukkumaan. Ainakaan yksin. Kysyin kaverilta (jonka kanssa olin siel Kööpenhaminas) et onko sillä töitä huomenna. Kysyn sitä siltä varmaa vähän liian usein. Se vastas et "Ei.". Eli voisin ihan hyvin pyytää sitä tänne yöks. Se on ollu tääl yötä 12 kertaa Kööpenhaminasta tulon jälkeen. Mutta en uskalla sille laittaa viestiä ja kysyä. Jos se vaik sanois ettei voi tulla tms. En yhtää tiiä mitä pitäis tehdä...

Selkä ongelmia mulla on ollut vuodesta 2013 lähtien. Sillee "välil on välil ei" tyylillä. Nyt on ollu selkä kuukauden kipeenä. Se tais alkaa siel Kööpenhaminassa. Käveltii ekana päivänä noin 16 000 askelta (jotai 10-11km), näin siis sanoo mun aktiivisuusrakkene. Laskin sit kotona siellä olon päivän askeleiden keskiarvion. 12 000 askelta / päivä. Mun tavoite askelmäärä päivälle olisi 4 000. Meni siis joka päivä yli. Normaalisti se menee ehkä kerran viikossa jos sitäkään. Plus siellä ekana päivänä pitkään piti raahata matkalaukkua perässä ja reppua selässä. Aluks se reppu ei tuntunut painavalta mut kun sitä pidemmän aikaa kantoi niin siitä tuli aika painava. Toisena päivänä käytiin eläintarhassa. Sinne matka oli 2,6km ja sen piti mennä puolessa tunnissa. Mun selkäkipu hidasti mun kävelyvauhtia niin paljon et meil tais mennä tunti sinne kävellessä. Vai oliko se kaksi? En muista kunnolla. Kuitenkin mä kävelin hyvin hitaasti. Siihen saattoi myös vaikuttaa se että melkein kaadui...

Tänää oon ollu 46 päivää ilman viiltelyy. Aloitin Orphan Black nimisen tv-sarjan katsomisen viikonloppuna. Katoin ekan kauden (10 jaksoo) kahdessa päivässä. Nyt oon neljännessä jaksossa toista kautta. Tässä sarjassa on tyttö nimeltä Helena jolla on arpia selässä niinkuin enkelin siivet. Ja nyt ainoo mitä pystyn ajattelee on et haluun sellaiset kans. Mä vihaan ku tulee tällaisia pakkomielteitä joihinkin asioihin. Viiltely jutut on pahimpia koska en tiedä pystynkö pysymään erossa niistä. Ennen ku tätä pystyisin toteuttaa pitäis ostaa uus terä joten sitä ei pääse niin nopeesti toteuttaa. Niin paljon se on mielessä ja mun mielestä se on kaunis joten laitoin sen taustakuvaksi. Muutenki on ollu vähän outo viikko. Viime perjantain yön jälkee en oo itkeny ja ollu oudon tyhjä olo. Pari juttuu on tapahtunu minkä takia olisin yleensä itkeny mut en tällä kertaa. Järki ymmärtää tapahtuneen tilanteen ja syyn, mutta tunteet ei. Järki vs tunteet. Mut tunteet näyttää pitävän taukoo.  edit...

Viime aikoina mulla on mennyt hieman paremmin. En oo ollut niin yksinäinen tai surullinen. Muutamina päivinä on ollut hyvin teräviä mielialan vaihteluita mutta muuten melko tasaista. Oon tumblr'n dashboardia selaillessa mennyt monen negatiivisen olon postauksen ohi. Ennen olisin varmaankin reblogannu tyylii ne kaikki. Koulussakin oon jaksanu käydä. Kolmannen jakson olin kokonaan koulussa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Mulla oli psykiatrisen poliklinikan hoitoneuvottelu tos tammikuun lopussa. Sain lähetteen verikokeisiin ja sydän filmiin. Mentii terapeutin kanssa sinne heti seuraavalla käynnillä. Viime perjantaina se lääkäri soitti. Kaikki muut oli hyvin paitsi kilpirauhas arvot. Tai siis. Toinen oli ihan normi ja toises normin raja oli 4,2 ja mulla oli 5,5 mikä viittaa kilpirauhasen vajaatoimintaan. Ja sydänfilmis oli joku "ominaisuus" mikä ei oo mitenkään vaarallinen nuorella. Toukokuussa pitää mennä uudestaa verikokeisiin et jos se on menny ns huonompaan suuntaa...

Haluun leikata mun käden pois. Just tosta kyynärpään alta. Kaikki näkyvät arvet lähtis pois sen mukana. 

Joo meni taas päivät nollaan.. About kaikki vituttaa. Varsinkin se kun kaverin kanssa jutellaa kasvokkain nii hyvin tai siis niin kuin kaverit juttelee mut sit facebookin chatis tai tekstaril en uskalla laittaa mitää viestii. Nykyään se tyyppi on mun ainoo irl kaveri. Tai siis T 'n kanssa juttelen kyl chatis mut en oo nähny sitä pitkään aikaan. Tän tyypin kans me oltii vuos sitte samanlailla kavereita ku nyt mut sit menin sanoo vissii jotai tyhmää ja jotenki ei vissii enää oltu ns kavereita vaan enemmänkin tuttuja. En tiiä. Hämmentävää kuitenki. En tykkää olla yksin. Jos en ajattele sitä ja vaik pelaan tai katon leffaa nii sit ei oo ongelmaa mut sit ku alan ajattelee et kuinka yksinäinen oon nii sit alan itkee ja tulee tosi paska olo. Sitä en oo kuitenkaa surru et oon sinkku. Se on aivan sama. Mut kun katottii tän kaverin kans bridget jones se eka leffa nii alkoi vähän itkettää niis pussaus kohdissa ku tuli olo et  tuun aina olemaan yksin niinku kaikella tavalla ei pelkästään ilma...

Kattelen näitä tilastoja melkein joka viikko. Välillä näen hassuja hakusanoja, mutta tällä kertaa näin jotain outoa. Ensimmäistä kertaa mun blogia on katottu enemmän jossain muussa maassa kuin Suomessa. Ranskasta oli katottu mun blogia 23 kertaa ja Suomessa 20 (10. - 17.1.2015 kuten kuvassa näkyy). Jos ne ei ole suomalaisia ketä sitä siellä kattoo nii sit en ymmärrä. Mun blogi on suurimmaksi osaksi suomeksi. Miks ketää "lukis" mun blogii ketä ei osais suomee. Just vähän aika sitten mulle "tuli" kommentti. Kyseessä siis oli teksti Väsymys  mutta missään täällä bloggerissa ei näkynyt tuota kommenttia. En yhtään tiiä mihin se hävis vai oliko sitä ollenkaa. Mulle kuitenkin tollainen sähköposti tuli. Muutenkaan en ymmärrä tota kommenttia tuohon tekstiin liitettynä. Tossa tekstissä kirjoitin lyhyesti pahasta olosta koska tuntui että olisin menettänyt ystävän ja sitten joku "kommentoi" että on hyvin energinen blogi. Se on mun mielestä outoa. Oon välill...