In the clutches of depression

Siihen se loppu. Taas alkaa alusta. 

Varmaa miljoonatta kertaa toivon että sormia napsauttamalla sais ison viillon käteen. Pelkään koko ajan että viillän liian pienen viillon eikä siihen tarvitse tikkejä. Haluan niin paljon viiltää tänää, mutta luultavasti en viillä koska tuon pelon takia. Plus mulla ei pakolta olis kyytiä päivystykseen. 

Eli tänään oon ollut 183 päivää ilman viiltelyä. Tasan 6 kuukautta. Viimeinen viilto oli 12.6. Vaikka kuusi kuukautta on pitkä aika, silti ajattelin viiltelyä joka päivä. En saa sitä pois mun mielestä. Olen pian vaihtamassa nuorisopsykiatrialta aikuispsykiatrialle. Tapasin sen lääkärin jo kerran ja sen ketä tulen tapaamaan siellä. Se lääkäri sanoi että viiltely ei ole riippuvuus ja nykyinen lääkärini sanoi että mulla se voisi olla riippuvuus. Nyt on sellainen olo, että jos tietäisin, että pystyisin viiltämään tarpeeksi syvälle, jotta saisin tikit niin tekisin sen heti. 

Eli joo. Laitoin tän blogin taas julkiseks ku en jaksa enää muutenkaa paljoo tänne. Paljon on tapahtunu. Mm. se et erottiin Em 'n kanssa.