In the clutches of depression

Tein tohon tollasseen kyselyn johon toivon et kaikki vastais. Siis kaikki ketkä lukee mun blogii ees jotenki. Olisin hyvin kiitollinen siitä. Koska oikeasti haluaisin tietää kuinka moni oikeasti lueke tätä blogia. Joten olkaa kilttejä ja vastatkaa siihen :).

Huomenna on sit ensi-ilta. Tänää oli kenraali ja se meni ihan hyvin ainakin mun osalta. Jokainen meist sai kaks vapaalippuu. Päätin antaa omani R 'n vanhemmille ja äiti antaa yhen R 'lle ja toisen J 'lle. Iskä ja mummikin tulee kattoo ja myös mun kummitäti. Aika paljon väkee on tulos. Ei mua ainakaa viel jännitä. En tiiä jännittääks sit huomen. Mul on aika juttelee sen mun omahoitajan kans ku mun psykologi on lomal. Pitää mennä sinne osastolle ku ei oo oikee muuta paikkaa mis vois jutella ku sil on kuitenki työvuoro. Ainii. Ostin IHANAN ♥  laukun seppäläst. se makso 30 e mut oli -50% alennus siin joten sain sen 15 eurol. Aika hyvä tuuri :). Täs on pari kuvaa siit.

Miten taas voi olla niin surkee olo. Tuntuu etten osaa tehä mitää oikein. Tuntuu et kaikki on kauniimpia kuin minä, järkevämpiä kuin minä, ei niin säälittäviä kuin minä, rohkeampia kuin minä, terveempiä kuin minä. Tunnen itteni niin surkeaks, säälittäväks ja läskiks. Tuntuu et mun ei oliskaa tarkotus elää pitkään ja onnellisesti tai ees pelkästään onnellisesti. Mä viiltelin taas. Enkä osaa ees kertoo siitä muuten ku tääl. Mä satutin mun kummitätiä (en fyysisesti!) ja kadun sitä. Toivon vain et pystyisin ottaa kaikki sanat takas ja miettii ennen ku sanon mitää. Tuntuu et ansaitsen kaiken onnettomuuden ja tuntuu etten ansaitse olla onnellinen tai edes iloinen. Anteeks taas tämmönen kamala valitusteksti. Anteeks. Anteeks kaikesta .

Me käytii R 'n kans uimassa pitkästä aikaa. Uimahallis eikä järves. Mä pelkään liikaa et menisin järveen uimaa. Ainaki nyt. Mul oli ne tavalliset uimakamat eli bikini ylä- ja alaosa ja uimashortsit. Mut tällä kertaa jätin ne shortsit pois. Ihme et uskalsin. Ku oon hävenny mun mahaa niin kauan. Mut viimeks huomasin ku kaikki läski  tursus vyötärön kohalt joten nyt aattelin olla ilman niit shortsei jos ny ei näkyis niit läskei . Maha kuitenki näytti vähän isolt mut melko pienelt. Ja sit ku olin pukemas pukuhuonees huomasin vaa'an ja testasin sitä ja yllätyin mikä numero siinä näkyi. Se oli kyllä hyvä numero. Ihana numero. Pienempi kuin hetkeen. Jes.

Tuntuu taas ettei ketään kiinnosta. Mut ei se oo totta. Kyl tyyppei kiinnostaa . Mut nyt. Nyt tuntuu ettei ketää kiinnosta. En tiiä miks tuntuu siltä. Mulla ei oikeestaa oo paha olla ny. Vaik viiltelin. Tällä kertaa en vaa pystynyt sanoo kenellekkää. En tiiä pystynkö sanomaa muuten ku tän blogin kautta. Tuntuu et huulet on ommeltu kiinni siten etten pysty puhumaa. Se tuntu vapauttavalta ku sain viiltää. Ja se veren näkeminen oli taas niin great (enkuks siks ku en keksiny suomenkielistä sanaa kuvaamaan sitä tunnetta). Mut nyt kättä särkee. Ei voi mitää. Enkä kylläkään kadu. Se särky vaan täytyy kestää. Ei se oo niin paha ettei sitä kestäis. Tuntuu et revia vaa auttaa mua viiltelee paremmin. Ku se vie sen kohahduksen pois nii voin jatkaa viiltämist vaik loputtomasti. Ku yleensä lopetin sen kohahduksen jälkee. Nyt mä pystyn jatkaa. Mä pystyn viiltää uudestaa ja uudestaa. Kunnes koko käsivarsi on taas täynnä punaisii viivoi. Siis pelkästää se sisäpuoli/kämmenen puoli

No nyt oon sit 17. Outoo miten nopee aika on menny. Luultavasti pari kertaa mokaan ja sanon et oon 16 vain koska en muista et oon 17.¨ Ja nyt TAASKAAN en nää niit tiettyi blogei... TAAS siin lukee "Sinulla ei ole lupaa tarkastella tätä blogia. Se voi sisältää vain aikuisille sopivaa sisältöä." MIKSS... Miten mä saan muutettuu sen... Ku ennen siel oli se ihana "ymmärrän ja haluan jatkaa" nappi.

Sinulla ei ole lupaa tarkastella tätä blogia. Se voi sisältää vain aikuisille sopivaa sisältöä. ____________________________ Miks piti tulla joku tommonen... Haluun lukee niitä blogeja !  Ne on mulle tärkeitä.  Ja nyt en voi lukee niitä. Miksi, miksi, miksi? Ei oo reiluu...

Ei revia auta. Mä silti viiltelin. Se endorfiini kohahdus oli/on vain osa sitä viehätystä. Se veri  ja kipu on suurempia syitä. On taas niin tyhjä olo et tuntuu etten tunne mitään. En vihaa, mutta surua ehkä vähän, mutta paljon vähemmän kuin ennen. Käsi täyttyy viivoista. Verisistä, punaisista viivoista. Löysin uuden aseen. Ne terät, mutta sain yhden terän kokonaan irti ja on niin ihanaa kun sillä on niin helppo satuttaa. Mitä minä oikein ajattelen. Tää kaikki on niin sekavaa... Tuntuu et mä olisin menny sekaisin. Taas kerran.

On taas melko paha ja väsyny olo. Ainoo mitä haluisin tehä on viiltely. Aionkin ehkä/luultavasti tänää käydä ostamas niit terii. Samoi terii mitkä tuli tutuks siel osastol. Ne oliki ihan hyvii. Parempii kuin ne mitä pöllin äidilt. Ja se hoitoneuvottelukin on tänää. Mitäköhän siel puhutaa. Ei sillee oo välii. Tuntuu ettei millään olis välii. Mut eihän se niin voi olla. Kyllä jollakin on välii. En vaan oikeen tiedä millä.

Kolmetoista juttua, joista pidän: 1.  lukeminen 2.  musiikki 3.  ystävät 4.  kone 5.  kirjoittaminen 6.  laulaminen 7.  skootterilla ajelu 8.  elokuvien katselu 9.  puhuminen 10.  se että saan apua 11.  irtokarkit 12.  koirani ja poikaystäväni R 'n koirat :) 13.  perhe Kaksitoista bändiä/artistia joista pidän: 1.  Maroon 5 2.  Muse 3.  Paramore 4.  Three Days Grace 5.  Bruno Mars 6.  Flyleaf 7.  Kerli 8.  Linkin Park  9.  Club For Five 10.  Billy Talent 11.  Owl City 12.  - Yksitoista elokuvaa joista pidän: 1.   Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä 2. Matrix 3.  Matrix: Reloaded 4.  Matrix: Revolutions 5.  World invasion: Battle LA 6.  Saksikäsi Edward 7.  Jumper 8.  Hachiko: Tarina uskollisuudesta 9.  Kaksin karkuteillä (Tangled) 10. Oopperan kummitus 11.  Burleski Kymmenen asiaa ulkonäöstäni: 1.  Vihreät silmät 2.  Lyhyt 3.  Maantienharmaat hiukset 4.  Lävistykset (snakebites) 5.  Kolmet reiät korvissa 6.  Melko huono ryht

Tyhjyys. On taas niin tyhjä ja outo olo.  Äsken vasta se oli ihan hyvä.  Semmonen oudon hyvä olo.  Se oli outoo et mulla oli hyvä olla.  Kerrankin oli hyvä olo ja silti se oli outoo. Kaipaan verta. Haluisin( ehkä ) raapii umpeamassa olevat haavat mun kädessä ja ehkä myös ne jo umpeentuneet arvet. Tää tyhjä olo on niin outo ku sillee ei oo oikeestaan paha olo.  Vaan semmonen tyhjä. Mut ei paha olo. Ei ahistava. Vaan tyhjä. Ajatukset ei oo syyttävii kuten yleensä. Ku niitä ei oikeestaan oo. Pää on tyhjä.  Ja kun pää on tyhjä, en oikeastaan osaa siitä puhua kenellekään. Osaan vaan kirjoittaa blogia missä en odota kenenkään vastausta. Kirjoitan vain. Kirjoitan tän olon vaan tähän näytölle ja sit se on siinä. Saan sentään sen purettua pois. Tai siis. Eihän se lähde. Ei se melkeen ikinä lähde. Mut mulle on tärkeetä et saan kirjoittaa sen johonkin. Koska en saa sitä sillee sanottuu.

Kun luin  ssecretlife'n  tekstin  "HEI KAIKKI LUKIJAT"  aloin itsekin miettimään miksi aloin kirjoittamaan blogia.  En oikeastaan halunnut paljon lukijoita tms vaan halusin itselleni paikan minne kirjoittaa jotain päivästäni/elämästäni jne. sillä en ikinä oo ollu hyvä kirjoittamaan päiväkirjaa.  Mä en ikinä pystyny pitää päiväkirjaa enempää ku pari päivää. Se ärsytti mut silti yritin. Enkä onnistunu. Joten tää blogi on vähän niinkuin päiväkirja kuten tuossa sivun yläreunassa lukee.  Siis tää blogi on enemmän ittelleni, mutta silti arvostan niitä ketkä jaksavat lukea tekstejäni.  Esim oli tänään mukava huomata, että nyt on 6 julkista lukijaa.  Tervetuloa ja kiitos. :)

Nyt oon kotona. Taas. Oli aika lyhyt osasto reissu mutta tarpeellinen. Kädet on kyl ihan verisillä viivoilla/naarmuilla ja mietin et miten selitän mummolle ja mummille ku ne ei pakolta ymmärrä. R tuli vanhempiensa kanssa käymään siellä. Oli ihana nähä R . Ja tänään meen R 'n luo yöks. Mut eka lähen iskän näytelmäharjotuksiin ja sieltä sitten R 'lle.

R ja sen vanhemmat tuli tänää käymää. Sain olla niitten kans vaa 30 min ku ne ei ollu läheisii. Mä vähä ns sekosin. Itkin ja selitin kaikkee. Oli aika rankkaa sit tavata ne. Varsinki R ku se nilkutti. Mua alko taas siin surettaa ku en mun sekoilujen takia ollu tukemassa sitä sillon ku se tarvitsi mua. En ees ollu tavoitettavissa. Nyt sen vanhemmat tietää musta. Ehkä nyt voin vapaasti pitää hihat ylhäällä ja/tai käyttää t-paitaa kun on kuuma. Jos siis kehtaan ku on noi kädet aika rumat... Nojoo ihan sama. Toivon vain et pystyn nauttii kesästä missä ikinä sebn vietän. Toivottavasti R 'n vierellä. Hyvää kesää kaikille :)

Sain just kuulla et R oli saanu tikkei polveen. Ja musta tuntuu tosi tosi pahalt et oon tääl enkä sen luona tukemassa sitä. Ja nyt pelkään koko ajan hänen puolesta. On niin paha olo et haluisin satuttaa itteeni, ranagaistsa itteeni siitä et sekosin maanantaina ja siitä et en oo terve. Suunnittelin taaa terien ostoo. Pääsen kuitenki huomen pois (luultavasti) ku oon liian terve. Mun huonoo oloo ei ees huomata ku kaikki muut tarvii enemmän apuu ku nminä ja ne ansaitsee apua toisin ku minä...

Istun osastolla, mun huoneen lattialla, juuri suihkusta tulleena. Kaikki tuntuu melko epätodelliselta. Koko ajan tekee mieli viillellä. Vasen käsi on jo täynnä verisiä viivoja, jopa kaksi sanaa "help" ja "hullu". Suunnittelin jo vähän et kävisin ostamas joko sellasseen partakoneterä paketin (teriä 4kpl) vai mun oman veitsen lähikaupasta. Luultavasti terät.

Oon nyt sit taas osastolla. Päivystyksen kautta mentii. Ja pääsin nukkuu vast puol kolmen aikaa. Eka menin jollekki aikuisten osastolle ku nuorten puolel ei ollu tilaa. siis niin luultii. Nukuin eristys huonees. Siis sellassees mis oli kamera. Ei ollu paha. Aamul mut sit siirrettii nuoriso puolelle. Sain onneks huoneen mis on oma vessa ja suihku.

Menin sit viiltelee. Tai siis oikeestaa viilsin yhen kerran mut se riitti siihen et sain tuntee mitä halusin. Ostin edellisenä päivänä uuden mun veitsen. Ja lauantaina sit viiltelin. Se on isoin ja syvin mitä oon ikinä viiltäny. Kaduin jo ennen ku tein sen ja myös jälkeenpäin. Mut osa musta ei katunu ollenkaa, vaan nautti viillon näkymästä ennen ku veret tuli siihen. Osa musta on aika sairas. Sitä ei enää puhuminen auta. En tiiä pystyyks mua enää pelastaa. Nytkin mä viiltelen. Mä niin toivon apua, muttei kukaan tunnu osaavan auttaa.

Nyt oon hieman tyytyväisempi mun kehoon ku huomasin et maha on pienentyny. JES. Joten ne "hinnalla millä hyvänsä" sanat  voi poistaa. Nyt se laihtuminen on pieni toive mut ei välttämättömyys. En kuitenkaa jatka sitä rataa et syön karkkii joka päivä. Ja yritän liikkua niin paljon kuin jaksan. Nyt ehkä voin laittaa mekon mun serkun lakkiaisii :)