maanantai 23. kesäkuuta 2014

Ahdistus + dkt ryhmä terapia

Mulla on nyt se dkt ryhmän tapaaminen. Alussa aina kerrataan edellisen kerran juttuja ja kysellään miten niitä harjoitteli. Aiemmin on saanu puheenvuoron vaikka ei olis harjoitellut niitä edellisen kerran jälkeen. Eli olisi ollut nolla rastia. Nyt mulla oli nolla, enkä saanut sanoa mitään vaikka muut aiemmin on saanu vaik olis ollu nolla. Muutenki oli tosi ahdistava olo ollu aamulla. Meni taas nollaan päivät. Neljä päivää olinkin ollut ilman. Ja sit ahdisti toi tapaaminen muutenki. Tauon aikana se ahdistus vaan kasvoi ja lopulta lähdin vessaan itkemään. Se oli 14.15. Nyt kello on 15. En oo vieläkään pystynyt menemään takaisin. Ahdistaa liikaa. Pääsin kuitenkin liikkumaan vessasta pois, tulin tähän aulaan istumaan. Yksi niistä vetäjistä tuli pyytää mua takas sinne koska siellä pitäis istua vaikka olis kuinka paska olo. Ainakin niin ymmärsin sen mitä se sano. Jos se oikeesti on niin, niin en pysty käydä tässä ryhmässä. 
Meinasin lähteä kotiin suoraa kun alkoi ahdistaa kun vessa oli varattu. Mutta en lähtenyt. Odotin että vessa vapautui ja menin sinne itkemään. Siellä meni varmaankin vartti. Lopulta päätin että menen takaisin sinne ryhmätilaan mutta aulan kohdalla alkoi ahdistaa niin paljon etten voinut mennä. Jäin siis tähän aulaan istumaan. Vähän itkua tuli tässäkin. Varsinkin kun se ensimmäinen vetäjä tuli tässä käymään. Äsken tuli toinen vetäjistä, niitä on siellä varmaan viisi yhteensä. Se toinenkin koitti saada mua sinne takaisin menemään mutta en pystynyt. Odotan että se ryhmä loppuu ja sitten haen mun tavarat sieltä. Toivon ettei ne vetäjät paljoa puhu mulle sillon. Alkoi ahdistaa kun edes ajattelin sitä. 

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Muutoksia kehossa

Mun painoindeksi on nyt 18,0 ja oon nyt alkanut huomaamaan muutoksia mun kehossa mitä laihtuminen on saanut aikaan. 
Selkäranka on enemmän esillä, sen tuntee paljon helpommin. Penkit/tuolit tuntuu kovemmilta koska on vähemmän "pehmusteita" takapuolessa ja se puutuu helposti (se vituttaa niin paljon että puutuu). Välillä älyän eri kehon kohtia miten on laihtunut (esim pohkeet ja käsivarret ja kämmenet). 
Ensimmäinen minkä huomasin oli et selkäranka tuntuu niskassa paljon helpommin. Ja tykkäsin ite siitä koska se oli sellainen mistä tiesin et oon laihtunu ilman et näin sitä. Mun yks tuttu ketä ei ollu nähny mua puoleen vuoteen sano et olin todellaki laihtunu. Muita muutoksia en just nyt osaa sanoa. 
Kävin terveydenhoitajalla tän laihtumisen takia ja se lähetti mut verikokeisiin. Mitään sairautta tms ei ole. Ainoo huono juttu on B12 vitamiinin puute. Eli tää on mun oma vika. Mä toivoin et mulla olis ollu syöpä mut ei tietenkää ole... Tiedän itsekin et pitäis muuttaa syömistapoja mutta en jaksais eikä yhtää kiinnostais kun tälläkin tavalla laihtuu. Tai jos se vaikka edes pysyy tässä painossa nii sekin riittää. 
Sain taas tietää lisää tuttuja ketä lukee tätä blogia. En muuta mun kirjoittamista vaikka ketä tätä lukis. Olis kyl kiva tietää millaiset ihmiset tätä lukee / ketkä ihmiset tätä lukee. 

torstai 19. kesäkuuta 2014

Numbers.. Days..

... 120, 121, 122, 123, 124, 125, 126, 0, 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 0.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Pisimmät ajat viiltelemättä

1. 191 päivää
2. 149 päivää 
3. 126 päivää

Toi kolmas päättyi tänään. 

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

So alone

Kun tarviin apua, tukea tai seuraa jotta en tekisi mitään itselleni, mulla ei oo ketään kenelle soittaa. 

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Miksen jo ymmärrä...

Mun pitäis jo ymmärtää että jos jätkä on kännissä ja sanoo/tekee jotain mikä vaikuttais et se olis kiinnostunut musta nii en saa ottaa sitä tosissani. 

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Tatuointi ajanvaraus

Kävin tänää varaamassa ajan tatuointia varten. Otan kolme kuviota oikeaan käsivarteen. 

Tää päivä oli niin hyvä kunnes menin käymään äidillä. Se sanoo että ne kuviot mitkä otan saattaa provosoida jotain tyyppiä ja se tyyppi saattais tappaa mut..... Ei sil välii mulle oo. Ne kuviot on mun lempisarjoista (Doctor Who ja Supernatural) ja jos joku tappaa mut niitten takia nii sit tappaa. 

Tulee vaa olo et äiti puhuu ristiin. Eka se sanoo "älä välitä mitä muut ajattelee susta" ja sitten se sanoo "älä ota sitä tatuointia joku saattaa provosoitua siitä ja tappaa sut". 

Mä tein jo kompromissin. Olin eka ottamassa sitä yhtä kuviota rintaan. Mutta vaihdoin sen ranteeseen jotta se on enemmän piilossa. Ei näköjään sekään kelvannut.